Kalevalan historia

Kalevala on Suomen kansalliseepos. Se perustuu Elias Lönnrotin (1802–1884) vuodesta 1828 alkaen kokoamiin kansanrunoihin. Nämä runot ovat kalevalaista runoutta, eli ne on tehty kalevalaiseen runomittaan. Kalevalan sisältämät runot eivät ole suoraan runonlaulajien laulamassa muodossa, vaan niitä on muokattu, niiden kieliasua on yhtenäistetty ja korjailtu, sekä joitakin osia runoista on siirretty toiseen paikkaan ja eri asiayhteyteen kuin alun perin muistiin merkityissä runoissa. Osan Lönnrot on runoillut itsekin muodostamaan yhtenäisiä juonikuvioita. Suomalaisen runouden keskeinen luojajumala on Väinämöinen, joka Kalevalan alussa yrittää kosia ensimmäistä ihmistä. Kun hän epäonnistuu, alkaa kosiodraamojen sarja, jonka mukaan Kalevalan juoni etenee. Kalevala kuvaa muun muassa Kalevalan ja Pohjolan kansojen sekä eri päähenkilöiden välisiä kiistoja, kostoreissuja ja kosiomatkoja sekä Sammonryöstöä.

Muinaissuomalaiset eivät osanneet lukea eivätkä kirjoittaa, joten tarinat siirtyivät seuraaville sukupolville laulujen, loitsujen, taikojen ja runojen avulla, jotka opeteltiin ulkoa. Lapset oppivat ne vanhemmiltaan tai kiertäviltä runonlaulajilta. Jotkut laulut kertoivat tositapahtumista, jotkut kuvitelluista muinaisista sankareista. Jotkut arvelevat monien Kalevalan runojen aiheiden tulleen Lounais-Suomesta, mistä ne olisivat levinneet idemmäs ja pohjoisemmaksi. Kalevalainen runomitta on toistoon perustuva ajatus muistin tueksi, jota käytettiin laajalla alueella. Mitan käyttö alkoi kadota Länsi-Suomessa ja myöhemmin muualla uskonpuhdistuksen jälkeen, kun luterilainen kirkko kielsi laulutradition pakanallisena ja toisaalta kun eurooppalainen painoihin ja riimeihin perustuva runon muotokieli levisi maahan. Agricolan ja myöhempienkin oppineiden mukaan Hämeessä esiintyi vielä 1500-luvulla taitoa sepittää ja esittää pakanuudenaikaisia eli kalevalamittaisia runoja. Vienan Karjalassa perinne säilyi näihin päiviin saakka.

Uskonpuhdistus

Kalevalainen kulttuuri oli kristinuskon näkökulmasta pakanallinen kulttuuri, pakanauskonto, joka tuli kitkeä ja hävittää juuriaan myöten. Uskonpuhdistus ja ankara oikeaoppisuus pitivät vanhaa kansanrunoutta taikauskon jätteenä. Pakanuuden ja kristinuskon taitekausi on ollut kansanrunouden kukoistusaikaa, varsinkin sankarirunojen sepittämiseen otollista. Uusi, outo uskonto ja katolisen kirkon koristeelliset jumalanpalvelusmenot ovat vaikuttaneet voimakkaasti silloisten ihmisten henkiseen elämään. Voimme kuvitella, mitä kaukaisen korven asukas tunsi tarkastellessaan juhlallista kirkkoa ja seuratessaan sen loistavia menoja. Se kiihotti hänen mielikuvitustaan ja kohotti hänen tunne-elämäänsä. Vain puoliksi ymmärretyt kristilliset kertomukset liittyivät pian hänen entisiin aiheisiinsa ja legendarunous alkoi rehottaa.

Keskiajan kuluessa kristilliset käsitykset vaikuttivat kansanrunouteen ja tämän välittämä maailmankuva muuttui uuden opin johdosta entistä lempemmäksi. Muinaiset sankarit vaihtuivat vähitellen uusiin: neitsyt Mariaan ja pyhimyksiin sekä Luojaan, Kiesukseen, jonka ihmeelliset teot runo kertoo yhtä kansanomaisesti ja kotoisesti kuin ennen maallisten urosten mainetyöt.

Yhteys Kristinuskoon:

Kalevala on myyttinen "syntyjen" eepos. Kalevala alkaa kuin Raamattu maailman luomisesta; lopuksi Vänämöinen tuomitsee itsensä kuolemaan ja poistuu kurimuksen kurkkuun. Näin ollen Kalevalan maailmankuva vastaa kristinuskon lineaarista näkemystä maailmasta, joka luodaan Jumalan toimesta ja joka aikojen lopussa tuhoutuu. Kalevalaan on sovitettu myös Raamatun Pyhä Kolminaisuus, jota kutsutaan luovan jumaluuden pyhäksi kolminaisuudeksi, jonka muodostavat Ilmarinen, Lemminkäinen ja Väinämöinen.

Kalevalan alussa on luomismyytti, jonka mukaan maailma syntyi sotkan munasta. Ilman Immen polvelta sotkan muna putoaa veteen ja särkyy palasiksi. Yläosasta tulee taivas, kuu, aurinko ja tähdet ja alaosasta maankamara. Tällä tavalla hahmottui rakenne, joka vastasi myös kristinuskon lineaarista kuvaa maailmasta, joka luodaan Jumalan toimesta ja joka aikojen lopussa tuhoutuu. Elias Lönnrot, Kalevalan kokoaja valistuneena kristittynä tunsi hyvin Raamatun luomiskertomuksen ja Lönnrotin käsissä esikristilliset myytit järjestettiin lopulta perin kristillisen juonen mukaisesti.

Omia mietteitä:

- Ennen uskonpuhdistusta Suomikin oli pakanamaa, kansalaisilla oli luonnonjumalia yms. ja uskoivat sankaritaruihin ja myytteihin, koska heillä ei yksinkertaisesti ollut tietoa elävästä Jumalasta. Kukaan ei koskaan ollut kertonut heille, että on olemassa toinenkin mahdollisuus. Kuten nykypäivänä, niin varmasti myös silloinkin se tuttu Joh. 3:16 on tuonut lohtua ja antanut toivoa : Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainoan poikansa, ettei yksikään joka Häneen uskoo hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.

-Uskonpuhdistus on oikeastaan ollut lähetystyön ensimmäisiä muotoja (vaikka uskonpuhdistus oli pikemmin kuitenkin valtionkirkon juurruttamista maiden pakanallisten alamaisten keskuuteen kuin varsinaista lähetystyötä), ja pakanauskonnot yritettiin kitkeä kansasta, joskus jopa miekkaan tarttuen. Jo silloin toteutettiin lähetyskäskyä, menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni. (Matt. 28:19).

- Onneksi meidän ei tarvitse kehitellä sankaritaruja tai myyttejä elämämme turvaksi, vaan meillä on elävä Jumala turvanamme. Vaikka pidetäänhän suomalaisia edelleenkin pakanakansana, kirkossa käydään jouluna ja pääsiäisenä jos silloinkaan, eikä usko merkitse enää mitään. Elämälle haetaan sisältöä kaikesta muusta. Ura, raha, riippuvuudet...

- Tavallaan olemme siis palanneet alkupisteeseen, sillä erotuksella, että uskonpuhdistuksen aikoihin ihmiset eivät olleet koskaan kuulleet Kristinuskosta ja alun epäileväisyyden jälkeen he ottivat uuden uskon vastaan avosylin ja myytit yms. unohdettiin vähitellen. Nyt ihmisillä on tietoa, mutta he valitsevat silti elämän ilman Jumalaa.

-Meillä on hallussamme elämän sana, meidän tehtävämme on antaa muillekin ihmisille mahdollisuus tutustua siihen, levittää ilosanomaa. Lähetyskenttä levittäytyy ihan ympärillämme, älkäämme jättäkö käyttämättä Jumalan meille antamia mahdollisuuksia. (Rick Warren)

-Meidän tulee välittää uskosta osattomista, koska Jumalakin välittää. Rakkaus ei jätä valinnanvaraa. (Rick Warren)

-Niin kauan kuin tunnet yhdenkin ihmisen, joka ei tunne Kristusta, sinun on jatkettava hänen puolestaan rukoilemista, hänen palvelemistaan rakkaudessa ja hyvän uutisen kertomista. (Rick Warren)

- Ehkä pitkä matka Kalevalasta lähetystyöhön... ;o)