Tulen kai hieman jälkijunassa =D mutta tässä omia mietteitäni, vastaväite ;o) Heidin kirjoitukseen.

Jotain taustaa omasta tilanteestani tähän alkuun vielä. Olen syntynyt uskovaiseen perheeseen, uskovaisten vanhempien keskimmäiseksi lapseksi. Pienestä pitäen totuin kokouksissa käyntiin, rukoileminen ja Raamattu olivat osa päivää siinä missä aamupala ja muutkin. Vanhempani kuuluivat aikoinaan vankilalauluryhmään ja he kiertelivät lauluyhtyeen kanssa ympäri Suomea seurakunnissa ja vankiloissa laulamassa, me kuljimme paljon mukana (no, ne vankilat jäivät väliin sattuneista syistä..) ja totuimme siihen. Teini-iässä aloin vieraantumaan uskosta ja maailma veti puoleensa, vaikka rukoileminen oli mukana siltikin, Jumala oli kuitenkin hyvin kaukana.

Nyt vuosi sitten löysin Jumalan uudestaan elämääni. Vasta vaikea synnytyksen jälkeinen masennus sai minut ymmärtämään mitä kaipaan elämääni. Ei auttanut meditointi tai muutkaan, vasta Raamatun avatessani tiesin, mitä olin kaivannut jo pitkään elämääni. Vasta sitten ymmärsin, että vain Jumala voi parantaa haavat sisältäni ja saada elämäni eheäksi. Tuon vuoden aikana menimme myös mieheni kanssa naimisiin, kaksi lasta meille syntyi jo ennen avioliittoa.

Jos olisin ollut uskossa koko tämän ajan, olisin luultavimmin löytänyt itselleni myös uskovan miehen, tässä tilanteessa olisin varmasti hankkinut lapsetkin vasta naimisiin menon jälkeen. Mutta näin ei tapahtunut. Monta kertaa olen miettinyt, että oliko virhe mennä naimisiin miehen kanssa, joka ei ole uskossa. Miehen, jonka vanhemmat ovat niin uskontokielteisiä kuin mahdollista.

Miksi minun piti tehdä mutka maailmaan ennen kuin pääsin entistä lähemmäksi Jumalaa?
Mikään asia maailmassa ei tapahdu Jumalan tietämättä. Hän on selvillä jokaisesta pienimmästäkin yksityiskohdasta jokaisen meidän elämässä. Mitään ei tapahdu ilman hänen suostumustaan. Niin monta kertaa kun olen itkenyt Jumalan edessä tilannettani, olen naimisissa ei-uskovaisen miehen kanssa, kuinka raskasta se välillä on. Olen vain saanut niin suuren rauhan, että tiedän tämä avioliitto on saanut Jumalan siunauksen jo paljon ennen alttarille polvistumista, ehkä se oli kirjoitettuna Jumalan muistikirjaan hyvin kauan aikaisemmin.

Uskon siis hyvin vahvasti siihen, että Jumala on tahtonut näin tapahtuvan. Jumala tiesi ehkä sisäisen uskoni olevan niin vahvan, että uskalsi päästää minut piipahtamassa maailman humussa, koska tiesi että kaipaisin vielä kerran takaisin Hänen luokseen. Ehkä se siis oli Jumalan tahto myös, että löysin ei-uskovan miehen, jota rakastan aivan valtavasi, jonka kanssa tahdon elää koko loppuelämäni. Ehkä hän ei olisi koskaan kuullutkaan uskonasioista, jos ei olisi kohdannut minua. Tiedän, että vielä joku päivä ylistämme Jumalaa koko perheen voimin, siitä Jumala antoi minulle näyn naistenpäivillä toukokuussa.

Uskallan siis väittää, että ei ole yksiselitteistä vastausta uskovaisen ja ei-uskovaisen yhdistelmälle, avioliitolle. Meillä on kuitenkin Jumala, joka tahtoo lapsilleen vain parasta. Meillä on Jumala, joka tahtoo meidän keskustelevan hänen kanssaan, kuuntelevan myös mitä Hänellä on asiaa. Jos siis uskovainen kohtaa ei-uskovaisen vastakkaista sukupuolta olevan henkilön, jonka arvot ovat samanlaiset, ja joka tuntuisi kaikin puolin sopivalta. Siinä vaiheessa vain puhuu Jumalalle ja pyytää neuvoa. Edelleenkään Jumala ei ole diktaattori, joka pakottaisi meitä mihinkään, vaan Hän on antanut meille mahdollisuuden päättää asioistamme, mutta Hän kuitenkin esittää oman mielipiteensä asiasta, tavalla tai toisella. Hän voi näyttää tälläisessä tilanteessa myös vihreää valoa ja näyttää sen myös selvästi jos niikseen tulee.

Me ihmiset olemme kaikki erilaisia ja Jumala tietää sen, hänellä on meille jokaiselle myös erilaiset suunnitelmat. Ei ole olemassa yksiselitteistä kaavamaista vastausta kysymyksiin, vaan Jumala käsittelee asiat tapauskohtaisesti. Kun kulkee eteenpäin Jumalan johdatuksessa ja keskustelee Hänen kanssaan asioista saa paljon vastauksia elämälleen. Jumala puhuu meille kyllä jos vaivautuisimme kuuntelemaan Häntä useammin.

"Rupesin miettimään sitä kun monesti vertaan parisuhdetta kolmioon. Eli kolmion kahdessa kärjessä on ihmiset ja yhdessä Jumala. Ja kun kaksi ihmistä kasvaa lähemmäs Jumalaa niin ne samalla kasvaa lähemmäs toisiaan. Miten käy silloin kun eikkari ja uskova seurustelevat? Toinen kasvaa lähemmäs Jumalaa (jos kasvaa) ja toinen ties mihin suuntaan. Silloin ei mielestäni homma mene oikein."

Kommentoisin vielä tätä Heidin ajatusta hieman. Ajatus on kaunis ja varmasti totta, tuo alkupuoli meinaan. Mutta eikö tuoholle lopullekin ole looginen selitys. Uskova kasvaa lähemmäs Jumalaa ja jos toinen on siinä vierellä saa hänkin osansa, halusi tai ei. Puolisonsa elämän kautta hän näkee Jumalan läsnäolon ja vaikutuksen toisen elämässä ja hän alkaa sisimmässään miettimään asioita. Näin ollen kolmio toimii edelleenkin, uskova puoliso vetää hiljalleen ei-uskovaa puolisoa myös lähemmäksi Jumalaa..