maanantai, 5. maaliskuu 2007

Mutta suurin niistä on rakkaus..

Sitä ei aina edes osaa kuvitella Jumalan rakkautta, kuinka suurta se oikeastaan onkaan. Otetaankohan sekin välillä liian itsestäänselvyytenä ja unohdetaan, millainen lahja se on? Itse havahduin taas vaihteeksi asian edessä lukiessani ensimmäisiä Johanneksen kirjeitä. Tässä otteita niistä..

1. Joh. 3:18 Lapseni, älkäämme rakastako sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa.

Niin. Teothan on se konkreettisin tapa osoittaa rakkauttaan, sanat vain sitä helinää, joskus vain sitä smalltalkia. Sanoja, jotka eivät tule sydämestä. Se on helpompaa lasketella sanoja toisen perään, mutta teot ovat ne mitkä ratkaisevat (ei, eivät ne sanatkaan silti turhia ole). Konkreettisena esimerkkinä ihan itsellenikin mietin esim. sitä, kun kuljen tuolla jossain ja näen apua tarvitsevan ihmisen ja menen hänen luokseen ja autan. Se on konkreettista toimintaa rakkauden nimissä, rakasta lähimmäistäsi. Ei riitä, että julistan rakastavani lähimmäisiäni, jos en sitä todellisuudessa osoita millään tavalla.

1. Joh. 4:10 Siinä on rakkaus -- ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.

Jumala on kaiken lähtökohta. Ei riitä, että me rakastamme Jumalaa, vaan kaiken lähtökohta on se, että Jumala on rakastanut meitä ensin. Jumala on rakastanut meitä niin paljon, että antoi ainokaisen poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.

1. Joh. 4:11 Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme.

Sepäs se. Oikeastaan olemme sen "velkaa" Jumalalle, kiitoksena Hänen suuresta rakkaudestaan rakastamme toisiamme ja elämme sen pyhän käskyn mukaan. Rakasta lähimmäisiäsi. (vaikka ei se aina ole niin helppoa..) Saman asian kertoo vielä seuraavakin jae:

1. Joh. 4:21 Ja tämä käsky meillä on häneltä, että joka rakastaa Jumalaa, se rakastakoon myös veljeänsä.

keskiviikko, 28. helmikuu 2007

Hyvää kalevalanpäivää!

Kalevalan historia

Kalevala on Suomen kansalliseepos. Se perustuu Elias Lönnrotin (1802–1884) vuodesta 1828 alkaen kokoamiin kansanrunoihin. Nämä runot ovat kalevalaista runoutta, eli ne on tehty kalevalaiseen runomittaan. Kalevalan sisältämät runot eivät ole suoraan runonlaulajien laulamassa muodossa, vaan niitä on muokattu, niiden kieliasua on yhtenäistetty ja korjailtu, sekä joitakin osia runoista on siirretty toiseen paikkaan ja eri asiayhteyteen kuin alun perin muistiin merkityissä runoissa. Osan Lönnrot on runoillut itsekin muodostamaan yhtenäisiä juonikuvioita. Suomalaisen runouden keskeinen luojajumala on Väinämöinen, joka Kalevalan alussa yrittää kosia ensimmäistä ihmistä. Kun hän epäonnistuu, alkaa kosiodraamojen sarja, jonka mukaan Kalevalan juoni etenee. Kalevala kuvaa muun muassa Kalevalan ja Pohjolan kansojen sekä eri päähenkilöiden välisiä kiistoja, kostoreissuja ja kosiomatkoja sekä Sammonryöstöä.

Muinaissuomalaiset eivät osanneet lukea eivätkä kirjoittaa, joten tarinat siirtyivät seuraaville sukupolville laulujen, loitsujen, taikojen ja runojen avulla, jotka opeteltiin ulkoa. Lapset oppivat ne vanhemmiltaan tai kiertäviltä runonlaulajilta. Jotkut laulut kertoivat tositapahtumista, jotkut kuvitelluista muinaisista sankareista. Jotkut arvelevat monien Kalevalan runojen aiheiden tulleen Lounais-Suomesta, mistä ne olisivat levinneet idemmäs ja pohjoisemmaksi. Kalevalainen runomitta on toistoon perustuva ajatus muistin tueksi, jota käytettiin laajalla alueella. Mitan käyttö alkoi kadota Länsi-Suomessa ja myöhemmin muualla uskonpuhdistuksen jälkeen, kun luterilainen kirkko kielsi laulutradition pakanallisena ja toisaalta kun eurooppalainen painoihin ja riimeihin perustuva runon muotokieli levisi maahan. Agricolan ja myöhempienkin oppineiden mukaan Hämeessä esiintyi vielä 1500-luvulla taitoa sepittää ja esittää pakanuudenaikaisia eli kalevalamittaisia runoja. Vienan Karjalassa perinne säilyi näihin päiviin saakka.

Uskonpuhdistus

Kalevalainen kulttuuri oli kristinuskon näkökulmasta pakanallinen kulttuuri, pakanauskonto, joka tuli kitkeä ja hävittää juuriaan myöten. Uskonpuhdistus ja ankara oikeaoppisuus pitivät vanhaa kansanrunoutta taikauskon jätteenä. Pakanuuden ja kristinuskon taitekausi on ollut kansanrunouden kukoistusaikaa, varsinkin sankarirunojen sepittämiseen otollista. Uusi, outo uskonto ja katolisen kirkon koristeelliset jumalanpalvelusmenot ovat vaikuttaneet voimakkaasti silloisten ihmisten henkiseen elämään. Voimme kuvitella, mitä kaukaisen korven asukas tunsi tarkastellessaan juhlallista kirkkoa ja seuratessaan sen loistavia menoja. Se kiihotti hänen mielikuvitustaan ja kohotti hänen tunne-elämäänsä. Vain puoliksi ymmärretyt kristilliset kertomukset liittyivät pian hänen entisiin aiheisiinsa ja legendarunous alkoi rehottaa.

Keskiajan kuluessa kristilliset käsitykset vaikuttivat kansanrunouteen ja tämän välittämä maailmankuva muuttui uuden opin johdosta entistä lempemmäksi. Muinaiset sankarit vaihtuivat vähitellen uusiin: neitsyt Mariaan ja pyhimyksiin sekä Luojaan, Kiesukseen, jonka ihmeelliset teot runo kertoo yhtä kansanomaisesti ja kotoisesti kuin ennen maallisten urosten mainetyöt.

Yhteys Kristinuskoon:

Kalevala on myyttinen "syntyjen" eepos. Kalevala alkaa kuin Raamattu maailman luomisesta; lopuksi Vänämöinen tuomitsee itsensä kuolemaan ja poistuu kurimuksen kurkkuun. Näin ollen Kalevalan maailmankuva vastaa kristinuskon lineaarista näkemystä maailmasta, joka luodaan Jumalan toimesta ja joka aikojen lopussa tuhoutuu. Kalevalaan on sovitettu myös Raamatun Pyhä Kolminaisuus, jota kutsutaan luovan jumaluuden pyhäksi kolminaisuudeksi, jonka muodostavat Ilmarinen, Lemminkäinen ja Väinämöinen.

Kalevalan alussa on luomismyytti, jonka mukaan maailma syntyi sotkan munasta. Ilman Immen polvelta sotkan muna putoaa veteen ja särkyy palasiksi. Yläosasta tulee taivas, kuu, aurinko ja tähdet ja alaosasta maankamara. Tällä tavalla hahmottui rakenne, joka vastasi myös kristinuskon lineaarista kuvaa maailmasta, joka luodaan Jumalan toimesta ja joka aikojen lopussa tuhoutuu. Elias Lönnrot, Kalevalan kokoaja valistuneena kristittynä tunsi hyvin Raamatun luomiskertomuksen ja Lönnrotin käsissä esikristilliset myytit järjestettiin lopulta perin kristillisen juonen mukaisesti.

Omia mietteitä:

- Ennen uskonpuhdistusta Suomikin oli pakanamaa, kansalaisilla oli luonnonjumalia yms. ja uskoivat sankaritaruihin ja myytteihin, koska heillä ei yksinkertaisesti ollut tietoa elävästä Jumalasta. Kukaan ei koskaan ollut kertonut heille, että on olemassa toinenkin mahdollisuus. Kuten nykypäivänä, niin varmasti myös silloinkin se tuttu Joh. 3:16 on tuonut lohtua ja antanut toivoa : Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainoan poikansa, ettei yksikään joka Häneen uskoo hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.

-Uskonpuhdistus on oikeastaan ollut lähetystyön ensimmäisiä muotoja (vaikka uskonpuhdistus oli pikemmin kuitenkin valtionkirkon juurruttamista maiden pakanallisten alamaisten keskuuteen kuin varsinaista lähetystyötä), ja pakanauskonnot yritettiin kitkeä kansasta, joskus jopa miekkaan tarttuen. Jo silloin toteutettiin lähetyskäskyä, menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni. (Matt. 28:19).

- Onneksi meidän ei tarvitse kehitellä sankaritaruja tai myyttejä elämämme turvaksi, vaan meillä on elävä Jumala turvanamme. Vaikka pidetäänhän suomalaisia edelleenkin pakanakansana, kirkossa käydään jouluna ja pääsiäisenä jos silloinkaan, eikä usko merkitse enää mitään. Elämälle haetaan sisältöä kaikesta muusta. Ura, raha, riippuvuudet...

- Tavallaan olemme siis palanneet alkupisteeseen, sillä erotuksella, että uskonpuhdistuksen aikoihin ihmiset eivät olleet koskaan kuulleet Kristinuskosta ja alun epäileväisyyden jälkeen he ottivat uuden uskon vastaan avosylin ja myytit yms. unohdettiin vähitellen. Nyt ihmisillä on tietoa, mutta he valitsevat silti elämän ilman Jumalaa.

-Meillä on hallussamme elämän sana, meidän tehtävämme on antaa muillekin ihmisille mahdollisuus tutustua siihen, levittää ilosanomaa. Lähetyskenttä levittäytyy ihan ympärillämme, älkäämme jättäkö käyttämättä Jumalan meille antamia mahdollisuuksia. (Rick Warren)

-Meidän tulee välittää uskosta osattomista, koska Jumalakin välittää. Rakkaus ei jätä valinnanvaraa. (Rick Warren)

-Niin kauan kuin tunnet yhdenkin ihmisen, joka ei tunne Kristusta, sinun on jatkettava hänen puolestaan rukoilemista, hänen palvelemistaan rakkaudessa ja hyvän uutisen kertomista. (Rick Warren)

- Ehkä pitkä matka Kalevalasta lähetystyöhön... ;o)

maanantai, 9. lokakuu 2006

Pyhän Hengen temppeleinä

Olen ottanut tavakseni pitää joka-aamuisen hartauden yksin aamupalani aikana. Lapset ovat siinä vaiheessa jo syöneet ja ovat omissa puuhissaan, minulla on hyvää aikaa keskittyä hetkeksi aikaa täydelisesti keskusteluun Jumalan kanssa ennen päivän hulinoita. Olen lukenut Uutta Testamenttia läpi ja nyt vuorossa on ollut Paavalin kirje Korinttolaisille.

1. Kor. 6:19-20. Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat? Sillä te olette kalliisti ostetut. Kirkastakaa siis Jumala ruumiissanne.

Onko mitään niin suurta luottamusta kuin se, että Jumala on tehnyt meistä Pyhän Hengen temppeleitä, Hän on antanut meille Pyhän Hengen lahjaksi! Se on ihana muistaa! Olemme antaneet koko elämämme Jumalalle, emme ole itsemme omia, vaan Jumalan lapsia. Liian usein huomaan yrittäväni hallita elämääni ja asioitani omin voimin, tahdon jaksaa yksin ja kantaa huoleni omilla harteillani. Olen kuitenkin antanut elämäni kokonaan Jumalalle, miksen siis anna myös huoliani hänen kannettavakseen? Jumala tahtoo olla meidän vierellämme joka hetki ja olla tukena jokaisen hengenvetommekin aikana. Jeesuksen veri vuodatettiin meidän syntiemme vuoksi, se on ollut kallis hinta meidän vuoksemme. On ihana ajatella sitä, että olemme jokainen niin arvokkaita Jumalan silmissä, että Hän on meistä jokaisen ostanut kalliilla hinnalla. Vähintä mitä voimme tehdä vastapalvelukseksi on kirkastaa Jumala ruumiissamme.

Tämä on ihana kohta Raamatussa, kuten moni muukin. Niin monta kertaa tunnen itseni niin vähäpätöiseksi ja epäonnistuneeksi, tunnen etten ole saanut mitään aikaan. Kuitenkin Jumala on katsonut minut, jokaisen Häneen uskovan niin kallisarvoiseksi, että on tehnyt meistä Pyhän Hengen temppeleitä, minulla on siis suuri tehtävä, jota en vain meinaa aina muistaa.

Olen myös pohtinut paljon avioliittoani ja kysynyt Jumalalta, miksi minä tein sen mutkan maailmaan ja löysin aviomieheni sieltä. Miksi en saanut helpompaa tietä ja mennä naimisiin jo uskovan miehen kanssa. Arki on välillä raskasta ei-uskovan miehen kanssa ja olen monesti valittanut kohtaloani Jumalalle, tahtoisin päästä helpommalla. Tänään aamulla sitten Pyhä Henki antoi minulle sellaista lohdutusta Sanan kautta, jota en ole kokenut hetkeen aikaan.

1 Kor. 7:13-14 13 Ja jos uskovalla naisella on aviomies, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, vaimon ei pidä jättää miestään. Mies, joka ei usko, on uskovan vaimonsa pyhittämä, ja vaimo, joka ei usko, on uskovan miehensä pyhittämä. Muutenhan teidän lapsenne olisivat epäpuhtaita; nyt he kuitenkin ovat pyhiä.

Itkin teekuppini ääressä pitkään, tiesin etten ole yksin. Vaikka tämä tilanne on välillä hyvinkin raskas, tiedän että Jumala tekee työtään joka hetki, myös minun kauttani. Ei se tapahdu silmänräpäyksessä ja meillä tulee olemaan vielä vaikeita aikoja edessämme, mutta vielä jonain päivänä ylistämme mieheni kanssa yhdessä Jumalaa! Tärkeintä tässä tilanteessa on vain rukoilla kärsivällisesti ja luottaa Jumalaan! Sitä tahdon todellakin tehdä!

Kuten Room. 12:12 sanookin,
12 Olkaa toivossa iloiset, ahdistuksessa kärsivälliset, rukouksessa kestävät. Sitä tahdon yritää todellakin. Rukouksessa kestävä, sitä tarvitaan.

keskiviikko, 27. syyskuu 2006

Herran haltuun

Tänään oli taas äiti-lapsi -piiri ja on se vain joka kerran jälkeen yhtä ihanaa tavata muita kaltaisiani äitejä ja jutella sekä äitiydestä että ennen kaikkea uskon asioista. Käymme läpi Rick Warrenin kirjaa, tavoitteena elämä ja se vaikuttaa niin ihanalle kirjalle että on pakko ostaa se myös omaksi. Tämän päivän aiheena oli se, että me emme ole maailman napa, eikä kaikki asiat pyörikään meidän ympärillämme, vaan Jumala on se joka on kaiken keskipiste ja me toimimme ja olemme täällä vain Hänen armostansa. Kuinka usein sitä onkaan niin omanapainen ja luulee pystyvänsä kaikkeen yksin, omin voimin. Vaikka se kuulostaa niin helpolta, niin minulle ainakin on hyvin vaikeaa jättää kaikki asiat Herran haltuun, vaikka tiedän hänen tahtovan vain parasta minulle, pitävän minusta huolta joka hetki.

Olen edelleen Roomalaiskirjeen kimpussa, olen lukenut jokaisen luvun kahteen tai kolmeenkin kertaan ennen eteenpäin siirtymistä. Palaan taaksepäin vähän väliä ja luen uudestaan ja uudestaan. 12 luku on se, joka puhutteli eniten, ja puhuttelee edelleen.

11 Älkää olko velttoja, olkaa innokkaita, palakoon teissä Hengen tuli, palvelkaa Herraa.
12 Olkaa toivossa iloiset, ahdistuksessa kärsivälliset, rukouksessa kestävät.
14 Siunatkaa niitä, jotka teitä vainoavat, siunatkaa älkääkä kirotko.

Jakeessa 11, palakoon teissä hengen tuli! Tahtoisin sen palavan minussa vieläkin voimakkaammin. Kuinka osaisin palvella Jumalaa joka hetki yhtä palavasti ja intensiivisesti. En tahdo sen olevan vain muutama hetki päivässä vaan kokoaikaista tekemistä, kuten hengittäminen. Älkää olko velttoja! Kuinka usein siihenkin syyllistyy.
Jae 12 on aivan ihana ohjenuora, varsinkin nyt kun on ollut hyvin vaikeitakin aikoja pidemmän aikaa. Olkaa rukouksessa kestävät, se on se perusjuttu, mikä pitäisi muistaa.
Ja jae 14. Se kuulostaa niin helpolta, mutta käytännössä se ei olekaan niin helppoa kuin toivoisi. Kun on ihmisiä, jotka ovat loukanneet minua hyvin paljon ja olen heille vihainen, on hyvin vaikea nöyrtyä ja rukoilla heidän puolestaan, pyytää heille siunausta, vaikka toisenlaisten asioiden pyytäminen kuulostaisi niin paljon mukavammalle. Se on se nöyrtyminen.

Se on vain niin ihana muistaa, että minunkin elämäni on Jonkun suuremman käsissä, mikä voisi olla sen turvallisempaa ja lohduttavampaa!

Ja loppuun linkkivinkkinä meidän Jumala Voi! -kampanja sekä hengellinen keskustelu- ja rukousyhteisö.

torstai, 31. elokuu 2006

Jumala on meidän puolellamme..

Päivän Sana 30. elokuuta 2006
Mitä me siis tähän sanomme? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?
Room. 8:31 KR33/38

Mitä tähän voi enää lisätä? Onko ihanampaa, kuin muistaa että Jumala on meidän vierellämme joka hetki. Kun tulee koettelemuksia ja vastoinkäymisiä, tietää ettei kuitenkaan ole yksin sen kaiken keskellä vaan voi luottaa Jumalan rakkauteen, joka auttaa jaksamaan. Onko ihanampaa, kuin muistaa olevansa osa Jumalan suurta suunnitelmaa. Olla se henkilö, jonka jokainen askel on Jumalan tiedossa ja jokainen kyynel, jonka vuodatan on merkittynä Jumalan muistiin.

Toinen tämänhetkinen suosikki Raamatunkohta on Roomalaiskirje 5.

3 Me riemuitsemme jopa ahdingosta, sillä tiedämme, että ahdinko saa aikaan kestävyyttä,
4 kestävyys auttaa selviytymään koetuksesta ja koetuksesta selviytyminen antaa toivoa.

5 Eikä toivo ole turha, sillä Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille Pyhän Hengen.

Tämä on se jatkumo, jota tällä hetkellä muistelen mielessäni monta kertaa päivässä. Tätä kohtaa luen useamman kertaa päivässä ja maistelen sanoja suussani. Kuinka lohdullista tämä kohta Raamatusta on muistaa kun on vaikeaa!

Muutenkin olen tässä viime aikoina paininut Roomalaiskirjeen parissa, koska se on ollut lukuvuorossa (aloitin Uudesta Testamentista ja sen läpi luettuani siirryn Vanhaan Testamenttiin) ja sen lukeminen on myös tuntunut hurjan raskaalta. Kohta kohdalta se vain on alkanut aukeamaan ja olen löytänyt ne siemenet sieltä, mitä olen tarvinnut. Sieltä olen löytänyt suurimmat viisaudet ja lohdutuksen sanat, kun olen sitä tarvinnut. Siihen tarvitsin vain keskittymistä ja asiaan paneutumista, Pyhä Henki alkoi avaamaan noita kohtia minulle vasta kun näytin todella tahtovani sitä..